3D -tulostimet yleistyvät huimaa vauhtia

Suomalainen laitevalmistaja Prenta Oy on tehnyt määrätietoista tuotekehitystä koko toimintansa ajan. Prentan 3D-tulostinvalikoima kattaa tällä hetkellä laajasti niin teollisuuden, oppilaitosten kuin kuluttajienkin tarpeet. Suomalainen laitevalmistaja Prenta Oy on tehnyt määrätietoista tuotekehitystä koko toimintansa ajan. Prentan 3D-tulostinvalikoima kattaa tällä hetkellä laajasti niin teollisuuden, oppilaitosten kuin kuluttajienkin tarpeet.

 

Kaksi vuotta sitten, kun Prenta julkaisi ensimmäisen Duo 3D-tulostimensa, moni ei ollut vielä edes kuullut 3D-tulostamisesta. Nekin, jotka uudesta tuotantotavasta olivat kuulleet, eivät useinkaan vielä hahmottaneet, miten sitä voisi käytännössä hyödyntää.

Viime vuonna 3D-tulostaminen nousi useasti otsikoihin ja teki samalla läpimurron ihmisten tietoisuuteen.

– Nyt suurin hype 3D-tulostamisen ympärillä alkaa olla jo ohi. Tulostamisesta on tullut arkipäivää ja uusia käyttökohteita kehitetään jatkuvasti, kertoo Prenta Oy:n toimitusjohtaja Riku Rusanen.

Maailmalla auto-, lääke- ja kosmetiikkateollisuus sekä monet muut suuret teollisuuden toimijat ovat ottaneet 3D-tulostamisen omakseen hyödyntäen tekniikkaa yhä mielikuvituksellisemmilla tavoilla.

Samalla kotona tulostaminen yleistyy kovaa vauhtia niin maailmalla kuin Suomessakin. 3D -tulostimet ovat löytäneet tiensä myös kouluihin. 3D -tulostaminen on otettu osaksi opetusta ja se huomioidaan jo uudessa opetussuunnitelmassakin.

– Ihmiset ovat selvästi heränneet ja ymmärtävät, että 3D-tulostaminen on yksi vakavasti otettava tuotantotapa, joka on tullut jäädäkseen.

 

Viimeisen kahden vuoden aikana kehitys on ollut huima myös Prentan tulostintehtaalla. Tuotevalikoima on laajentunut yhdestä kuuteen, ja kahdenkymmenen senttimetrin tulostusala on kasvanut metriin. Samalla laitteiden toimintavarmuus on parantunut.

– Saatavilla olevat komponentit ovat kehittyneet nopeasti ja ne täyttävät nykyisin teollisuudenkin asettamat kriteerit, Rusanen tietää.

Myös laitteiden tulostustarkkuus ja -nopeus ovat hioutuneet entisestään. Pikkutarkat ja monimutkaisemmatkin geometriat voidaan toteuttaa niin nopeasti kuin tulostusmateriaalit antavat myöden.

– Tulostusnopeutta rajoittaa tällä hetkellä ainoastaan tulostusmateriaalit, joiden kehitystä odotamme. Laitteet ovat edistyneempiä ja niissä on jo valmiudet nopeampaankin tulostukseen.

Kaikissa Prentan tulostimissa hyödynnetään hyväksi todettua muovipursotusteknologiaa, joka mahdollistaa monenlaisten materiaalien käytön tulostamisessa.

– Muovipursotusteknologian suurin etu on sen edullisuus, eli se on käytössä asiakkaalle halvin, Rusanen sanoo.

Edullisten käyttökustannusten lisäksi Prentan tulostimet ovat saavuttaneet suosiotaan kotimaisuudellaan. Ne ovat kokonaan Suomessa valmistettuja tulostimia, jonka vuoksi laitteiden toimintavarmuus ja laatu ovat huippuluokkaa.

– Tuotekehittely, kasaus ja laitteiden testaus tapahtuvat saman katon alla. Varmistamme tehtaalla jokaisen tulostimen toiminnan ennen kuin se lähtee asiakkaalle.

 

Oppilaitoksille suunnattujen Duo ja Duo XL -tulostimien jälkeen Prenta on vienyt tuotekehitystään määrätietoisesti eteenpäin. Viime vuonna Prenta toi markkinoille teollisuuden kriteerit täyttävät ja suurimmat suomalaiset 3D-tulostimet Prenta Pro4 ja Prenta M3, joista jälkimmäisellä on mahdollista tulostaa jopa kuutiometrin kokoisia kappaleita.

– Teollisuuden käyttöön olevat suurtulostimet ovat käytännössä aina räätälöintitapauksia. Laitteissa on vankka rakenne ja läpinäkyvät ovet, optiona muun muassa vesijäähdytys sekä muunneltavissa oleva määrä suuttimia ja muita lisäosia.

Tänä vuonna tuotevalikoimaan on täydennetty kuluttajien tarpeisiin soveltuvalla alumiinirunkoisella Prenta B1.25 -tulostimella, jonka voi tilata kokoonpantuna tai rakennussarjana.

– B1.25 on edullisempi, kuin oppilaitoksille suunnatut tulostimet, ja silti siinä on hyvän kokoinen 25 x 25 x 25 cm tulostusala. Se on myös ensimmäinen markkinoilla oleva suomalainen rakennussarja.

Seuraavaksi Prenta tuo markkinoille B1.25 isoveljen B1.50, jonka 25 x 25 x 50 cm kokoinen tulostusala mahdollistaa korkeampien kappaleiden toteuttamisen.

 

Tervetuloa tutustumaan 3D -tulostamiseen viikonloppuna (15 ‒16.4.2016) Nordic 3D Expo -messuille! Osastolla A37 nähtävillä muun muassa uusi Prenta B1.25 -tulostin ja kuultavissa 3D-tulostettu sähkökitara.

 

Lisätietoja laitteista ja 3D-tulostamisesta:

Riku Rusanen
Toimitusjohtaja
Myynti
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puh. 040 681 0707

www.prenta.fi

Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.

Go to top