Prenta 3D Blogi

Prentan 3D-tulostama merihevosten ruokintapaikka Särkänniemen Akvaariossa auttaa pitämään altaan puhtaampana, koska katkarapuateria pysyy paremmin yhdessä pisteessä.

 

Särkänniemen Akvaariossa on viime viikkoina tarjoiltu merihevosten katkarapuateriat Prentan 3D-tulostamalla ruokintapaikalla.

Akvaarion eläintenhoitajan kehittelemä idea konkretisoitui noin kuukausi sitten ja ruokintapaikka on jo ehtinyt osoittaa toimivuutensa käytännössä.

– Inspiraatio ruokintapaikan kehittelemiseen lähti internetissä käydyistä keskusteluista, joiden pohjalta piirsin itse alustavan mallin 3D-mallinnusohjelmalla, kertoo eläintenhoitaja Kai Lindegren.

Prentan tulostuspalvelussa mallia hienosäädettiin vielä paremmaksi ja viilattiin yksityiskohdat kuntoon, jonka jälkeen Prenta tulosti Särkänniemen Akvaarion merihevosille uuden ruokintapaikan.

– Ruokintapaikka koostuu siis akryyliputkesta, jota pitkin katkaravut lasketaan 3D-tulostetulle alustalle. Ajatuksena on, että merihevoset voivat tarrautua siihen ruokaillessaan.

 

 

 

Uudelle ruokintatavalle oli tarvetta, koska aikaisemmin merihevosten ruoka kaadettiin altaaseen, jolloin se levisi ympäriinsä ja vesi likaantui. Merihevoset olivat tottuneet ruokailemaan akvaarion pohjakasvillisuuden seassa etsien sinne laskeutuneita ravunpalasia.

– Halusin kehitellä tavan, jolla ruoka saataisiin pysymään mahdollisimman hyvin yhdessä pisteessä. Silloin myös akvaarion kävijöiden on helpompi seurata merihevosten ruokailua.

Särkänniemen Akvaarion kymmenen merihevosta totuttelivat uuteen ruokintapaikkaan kuukauden päivät. Sitten Lindegren pääsi vihdoin todistamaan ensimmäisen merihevosen ruokailua uudessa paikassa ja toteamaan ruokintapisteen toimivan myös käytännössä.

– Samaa ideaa voisi soveltaa myös muiden hidasliikkeisten eläinten ruokinnassa, Lindegren miettii ja jatkaa.

– Uskon, että 3D-tulostamista tullaan hyödyntämään vielä muissakin vastaavissa projekteissa.

 

Särkänniemen Akvaarion kymmenen merihevosta ovat etsineet ruokansa aiemmin pohjakasvillisuuden seasta.

 

 

 

Julkaistu kategoriassa 3D Tulostus
maanantai, 05 joulukuu 2016 16:07

3D-tulostetut vaaput uivat markkinoille

Purhun 3D-tulostettuja kuha-harjus-lohi-siika-vaappuja. (Kuva: Purhu)

Jyväskyläläiset veljekset Mikael ja Markus Penttinen hankkivat vuoden 2016 alussa kolme Prenta Duo 3D-tulostinta kokeilukäyttöön. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin, heillä on yhteinen uistimia valmistava yritys nimeltään Purhu ja oma uistinmallisto.

– Alun perin meillä oli ajatuksena aloittaa ortoosituotteiden valmistus tulostamalla, mutta ne ovat niin patentoituja, että idea kaatui siihen, Mikael Penttinen kertaa alkuvuoden tapahtumia.

Veljekset eivät takapakista masentuneet vaan ryhtyivät tulostamaan kaikenlaista ja kokeilemaan, mitä Prentan 3D-tulostimilla voi saada aikaan.

– Olemme harrastaneet kalastusta koko ikämme ja uistinten perinteiset valmistustavat ovat tuttuja, joten vaappujen tulostaminen kiinnosti.

– Testikäytössä huomasimme, että 3D-tulostetut uistimet toimivat loistavasti ja uivat älyttömän hyvin, Mikael Penttinen jatkaa.

Uusi tekniikka antaa Penttisille vapaat kädet tuotekehittelyyn ja käytännössä rajattomat mahdollisuudet vaappujen varioimiseen.

– 3D-skannerilla ja -tulostimella vaappuihin saadaan luotua aito kalan muoto. Myös uistinten painottaminen juuri oikealla tavalla on helppoa.

 

Tällä hetkellä Purhu vaaput valmistetaan PLA:sta, joka on biohajoavaa maissitärkkelystä ja viimeistellään käsin ruiskumaalaamalla.

Jyväskylän Vaajakoskella toimiva Purhu tähtää uistinmallistollaan koko maan kattaville markkinoille ensi vuoden aikana. Sen jälkeen tavoitteena on saada markkinoitua uistimia myös ulkomaille.

– Uistimet ovat herättäneet kiinnostusta, koska tiettävästi olemme Suomen ainoa 3D-tulostamalla uistimia valmistava yritys, kertoo Mikael Penttinen.

Purhu haluaa omalla toiminnallaan kannustaa nuoria kalastuksen pariin ja kumota kalastuskulttuuriin perinteisesti liittyvää salailua jakamalla avoimesti tietoa kalastuksesta, uistimista ja 3D-tulostamisesta.

Purhun tuotetestaaja Ruotsissa. (Kuva: Purhu)
Lohivaappujen aihioita tulossa. (Kuva: Purhu)

 

Lohivaapun 3D-mallintamista. (Kuva: Purhu)

 

Julkaistu kategoriassa 3D Tulostus
Go to top